Palaamme ajoon vasta, kun Kuorttisen luomukanalan uudet kananuorikot alkavat munimaan ensimunia. Tämän hetken arvion mukaan näitä alkaisi tulla lokakuun loppupuolella. Pieni ilon pilkahdus on, että lokakuun ensimmäiselle viikolle saimme toivotun pienen satsin Ellun maatiaismunia.


Lyhyt kertaus, mitä Kuorttisen luomukanala sai kokea ja miksi mekin olemme joutuneet ajotauolle.

🥚 Toukokuun alussa Kuorttisen tilalla todettiin yhdestä kanalasta rutiininäytteenotossa salmonella, jonka seurauksella koko tilan munien toimitukset pysäytettiin ja tämän yhden kanalan kaikki lähes 4000 kanaa joutuivat teuraaksi. Salmonellaepäilyn vuoksi Kuorttinen ei myöskään saanut ottaa uusia luomutipuja, joiden oli määrä saapua samalla viikolla. Ketjureaktiona myös Makupisteen muna-auto jouduttiin laittamaan useaksi viikoksi parkkiin.

🥚 Toukokuun lopulla saapui tieto, että MITÄÄN SALMONELLAA EI OLLUTKAAN, VAAN KYSEESSÄ OLI LABORATORIOVIRHE. Miljoonatappiot olivat kuitenkin jo syntyneet, mutta nyt sentään loput kanat säästyivät ja munatoimitukset saivat jatkua. Makupisteen muna-autokin pääsi kesäkuun ajaksi taas ajoon.

🥚 Kun syntyneitä tuhoja kesäkuussa arvioitiin, meillekin saapui tieto, että toiminta palaa ennalleen vasta vuoden kuluttua. Tämä tuntui meillekin kuoliniskulta. Heinäkuun alussa Kuorttisen väki sai kuitenkin neroleimauksen. Mikäli heille tilatut ja tulossa olleet tiput olisivat vielä elossa eikä niille ollut löytynyt vielä uutta kotia, niin he voisivat anoa poikkeuslupaa, jonka turvin nämä tiput voitaisiin vielä ottaa heidän luomukanalaan kasvamaan, kuten alunperin oli tarkoitus. Tämä poikkeuslupa heltisi ja Kuorttinen sai kuin saikin tiput heille kasvamaan. Tämän ilouutisen seurauksella munatuotanto saataisiin sellaiselle tasolle viimeistään marraskuussa, että toimitukset voisivat taas jatkua Makupisteellekin.

🥚 Makupisteen muna-auto on kesätauon jälkeen päässyt ajoon kolme kertaa. Elokuussa saimme Ellun munien kaveriksi pienen erän luomumunia Mäntymäeltä ja syyskuun alussa saimme toisen pienen erän luomumunia Kuorttiselta. Näin saimme erikoisreittien avulla katettua lähes koko pääkaupunkiseudun alueen. Maakuntareittejä emme päässeet ajamaan ollenkaan. Lokakuun alkuun saimme pienen erän Ellun munia, ja niiden kanssa ajoimme muutamat valikoidut pysäkit toiveiden mukaan. Nyt pidämme peukkuja, että pääsemme normaaliin ajorytmiin pikkuhiljaa lokakuun puolivälin jälkeen ja toivomme, että te rakkaat asiakkaamme jaksatte vielä hetken odottaa, että pääsemme taas toimittamaan meidän kaikkien rakastamia Kuorttisen ruskeita luomumunia.

Kyllä me vielä täältä tullaan! Ikävä on kova!

Lue lisää: Pahoja tappioita kärsineellä Kuorttisen kanalalla on vielä toivoa.

Kategoriat: Ajankohtaista

0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *